Hämeenlinna oli 1900-luvun vaihteessa pieni, noin 6000 asukkaan puutalokaupunki Vanaja-veden ja linnan kupeessa. Se tunnettiin hallinto- ja koulukaupunkina, sillä liike-elämä ja teolli-suus oli pienimuotoista. Henkinen elämä oli vireää, koska rautatien valmistuminen oli avannut yhteydet Helsinkiin. Vuorovaikutus oli vilkasta ja sivistyneistö nautti erityisesti eri taiteenalojen kulttuurivaihdosta. Oli helppoa tulla junalla Hämeenlinnaan. Teatteriravintolassa Nordinin sali oli täynnä, kun Emmy Achté tai Ida Basilier konsertoivat tai kun Kaarlo Bergbomin johtama Helsingin Suomalainen Teatteri tuli vierailulle.

Hämeenlinnassa asui yhteiskunnallisia vaikuttajia ja sivistystyön tekijöitä: Alakouluseminaarin johtaja FT Aukusti Salo, Lyseon rehtori, kunnallismies ja Hämeenlinnan historian kirjoittaja K.O. Lindeqvist, säveltäjä Emil Genetz ja runoilija Kyösti Larsson eli Larin-Kyösti. Kustannusliike A. Kariston johtaja FT Aukusti Simojoki kirjoitti ja ohjasi näytelmiä ja 1909 kaupunkiin perustettiin Työväenyhdistyksen Teatteri. Uutiset luettiin 1879 lähtien Hämeen Sanomista.

Kirjakauppias Enok Rytkönen, monipuolinen kulttuurihenkilö, hoiti Teatteri- ja konserttitoimistoa ja tallensi valokuvaamalla kaupungin elämää. Kuorolaulua harrastettiin innolla ja pidettiin kotikonsertteja kuten Jean Sibeliuksenkin lapsuudenkodissa. Kaupungin kulttuuri oli siis sangen omavaraista. Vuosisadan vaihde oli Hämeenlinnassa henkistä kukoistusaikaa ja loi kaupungin perinteen ja maineen korkeatasoisen kulttuurin kaupunkina.

Seuraavien vuosikymmenien maailmansotien poliittiset levottomuudet ja tulevaisuuden epä-varmuus vaikuttivat epäedullisesti taiteelliseen ja tieteelliseen työskentelyyn. Kaupunkilaisten voimavarat tarvittiin ahdistuksen kestämiseen ja arjesta selviämiseen. Hämeenlinnan kulttuuri-elämä taantui. Maine säilyi koulukaupunkina, sillä moni kansallinen merkkimies kävi koulua ja suoritti ylioppilastutkinnon Hämeenlinnan klassillisessa lyseossa. Heidän ansiostaan kaupunki tunnetaan myös muistolaattojen kaupunkina.

Rauhanajan alkaessa 1945 yleinen ilmapiiri muuttui toiveikkaaksi ja ryhdyttiin rakentamaan tulevaisuutta. Ihmisille tuli suuri kulttuurin nälkä ja tarve kokoontua yhdessä, tehdä yhdessä ja luoda yhdessä. Innokkaasti ja tiuhaan tahtiin perustettiin eri alojen yhdistyksiä, jotka nyt viet-tävät 60-tai 70-vuotisjuhliaan. Toimintaa vaikeutti kuitenkin toimitilojen, välineitten, aineiston ja varojen puute. Talkoot olivat usein ainoa pelastus. Näin oli myös Hämeenlinnassa.

Yhdessä piirtämistä varten kuvataiteilijat tapasivat 1946 toistensa kodeissa ja tapaamiset saivat nimen Hiilikerho. Sen piirissä alkoi itää ajatus yhdistyksestä, joka sisällyttäisi itseensä kaikki eri taiteenalat. Hämäläisestä hitaudesta ei ollut tietoakaan, kun Lyseon piirustuksen-opettaja Pia Katerma lehti-ilmoituksen välityksellä kutsui kaikki taiteen ystävät ja harrastajat Kaupunginhotelliin suunnittelemaan uutta yhdistystä.

Valmistava kokous oli 19.5.1948 ja Hämeenlinnan Taideyhdistyksen perustava kokous jo viikon päästä 27.5.1948. Kummassakin kokouksessa puhetta johti Pia Katerma, joka valittiin myös yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Johtokunnan muodostivat hammaslääkäri Toivo Ylitalo ja taiteilijat Lauri Välke, Urho Heinänen, Einari Vuorinen ja Matti Aro.

Ensimmäinen Katupeili 1962 kertoo: ”Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenten keskuudessa yhdistää ja kohottaa taiteellisia pyrkimyksiä toimien paikkakunnalla taiteen suosimisen ja ymmärtämisen yleistämiseksi järjestämällä taidenäyttelyitä, sävel- ja kirjallis-taiteellisia illan-viettoja, teatterinäytäntöjä ja esitelmätilaisuuksia sekä toimittamalla taidejulkaisuja.” Yhdistyksen alajaostoina olivat kuvataide, musiikki, kirjallisuus ja teatteritaide, jotka toimivat itsenäisesti omine tavoitteineen.

Puheenjohtajakautenaan 1948-50 Pia Katerma kannusti muodostamaan uusia alajaostoja. Nähtiin, että yhdistämällä kaupungin taiteilijoiden ja harrastajien voimavarat ja osaaminen voidaan lisätä kulttuurin näkyvyyttä, arvostusta ja vaikutusvaltaa ja näin saadaan kaupunki panostamaan taiteelliseen työhön myös rahallisesti. Näin syntyivät mm. Teatterikerho 1951, Taiteilijaseura, Lausuntakerho ja Saskiat 1957 sekä vuonna Elokuvakerho, jotka myöhemmin rekisteröityivät itsenäisiksi yhdistyksiksi, mutta toimivat kiinteässä yhteydessä emoyhdistykseen. Taideyhdistyksen täyttäessä 60 vuotta vuonna 2008 jäsenyhdistyksiä oli 9 ja nyt 2018 Hämeenlinnan Seudun Taideyhdistys muodostuu 17 yhdistyksestä.

Hämeenlinnan Taideyhdistys tarttui innolla toimeen. Yhteisin voimin se tuotti kulttuuri-tapahtumia lähiseudun ihmisille, otti kantaa ja teki aloitteita kulttuuripoliittisista aiheista, keräsi tempauksillaan varoja taiteen tekijöille, anoi apurahoja, stipendejä ja kohdensi niitä jäsen- yhdistyksilleen. Taideyhdistyksen työllä oli ratkaiseva merkitys perustettaessa Musiikkiopistoa 1950 ja Taidemuseota 1952 sekä kehitettäessä kaupungin teatterin ja orkesterin toimintaa. Hyvälle näyttelijälle vuosittain jaettu Aku-patsas oli tunnustus ja kannustus teatterille.

Kulttuurin takana ovat kuitenkin ihmiset. Hämeenlinnaan muodostui 1950-luvulla taiteilijayhteisö, jonka tietotaito ja arvomaailma vaikutti koko kaupungin ilmapiiriin. Säveltäjä Tauno Marttinen ja tanssipedagogi Ilmi Marttinen muuttivat kaupunkiin, edellinen Kaupungin-orkesterin kapellimestariksi ja Musiikkiopiston rehtoriksi ja jälkimmäinen perustamaan ja johtamaan Liikunta- ja balettikoulua. Kansakoulunopettaja Taisto Ahtola tuli kuvataiteilija-vaimonsa Raakel Ahtolan kanssa samoihin aikoihin. Taisto Ahtola nimitettiin pian vasta-perustetun Taidemuseon intendentiksi. Lisäksi lausuntataiteilija Liisa Majapuro valittiin puhetaidon opettajaksi Seminaariin 1960 ja Hämeen läänintaiteilijaksi 1973-77. Taideyhdistys ja kaupunki oli saanut onnenpotkun. He kaikki liittyivät Taideyhdistyksen jäseniksi, hoitivat kukin vuorollaan sen puheenjohtajuutta ja uudistivat oman taidealansa toimintaa.

Virisi myös poikkitaiteellista luovuutta, joka heijastui koko valtakuntaan. Taideyhdistys tarjosi iloa ja hauskuutta kaupunkilaisille järjestämällä ohjelmallisia iltamia, arpajaisia ja myyjäisiä, näyttelyiden avajaisia, konsertteja ja juhlia. Näyttävimmät juhlat Taideyhdistys järjesti professorin arvon ja Pro Finlandia-mitalin saaneille jäsenilleen. Siihen kuului ohjelmallinen kansalaisjuhla ja juhlaillalliset Aulangolla. Väinö Kamppurille ne järjestettiin 1954, Tauno Marttiselle 1965, Liisa Majapurolle 1970 ja Taisto Ahtolalle 1974.

Taideyhdistyksen viettäessä 30-vuotisjuhlia 19.5.1978 päätettiin perustaa Juhlarahasto. Rahastolle valittiin oma hallitus. ”Tarkoituksena on jakaa taideapurahoja ja tunnustuspalkintoja taiteellisista ansioista toiminta-alueellaan vaikuttaville henkilöille ja ryhmille” kertoo pöytä-kirjamerkintä. Pääoman kartuttamisesta tuli jäsenyhdistysten yhteinen hanke. Tavoitteeksi asetettiin 60 000 mk. Erilaisilla tempauksilla ja jäsenten valmistamien taideteosten myynnillä tavoite saavutettiin kymmenessä vuodessa eli 1988.

Rahaston hallituksen pöytäkirjassa 20.10.1989 on salaperäinen merkintä ”Käsitellään Mary Laxströmin testamenttilahjoitusta”. Muita tietoja asiasta ei ole. Taideyhdistys oli jälleen saanut onnenpotkun! Hämeen lääninhallituksen kamreeri Mary Laxström, joka oli kutsuttu Taide-yhdistyksen kunniajäseneksi 1983 oltuaan hallituksen jäsen, rahastonhoitaja, sihteeri 11 vuotta ja kantava voima myös Teatterikerhossa ja Saskioissa, muisti testamentissaan yhdistystä. Lahjoituksen on täytynyt olla huomattava, koska se turvasi Juhlarahaston toiminnan kauas tulevaisuuteen. Hämeenlinnan Seudun Taideyhdistyksen Juhlarahasto toimii ja sitä hoidetaan edelleen. Apurahoja on jaettu 11 kertaa, yhteensä noin 32 000 euroa.

Hämeenlinnan Seudun Taideyhdistys ry:llä, joksi nimi muutettiin 1998, on ollut 16 puheen-johtajaa, 8 miestä ja 8 naista. Viimeiset kymmenen vuotta yhdistystä on luotsannut innos-tuneesti pankinjohtaja Heikki Kilpeläinen.

HSTY ry:n 60-vuotisjuhliin 2008 liittyi yhdistyksen asiakirjoista järjestetyn arkiston luovutta-minen Hämeenlinnan maakunta-arkistoon. Vietettäessä 65-vuotijuhlia 2013 julkaistiin lähes 30vuoden tauon jälkeen yhdistyksen taidelehti, Katupeili nro 10. Tietolähteenäni olen käyttänyt tuota arkistoa, Katupeili-lehtiä ja Yrjö S. Koskimiehen 1966 kirjoittamaa Hämeenlinnan kaupun-gin historiaa 1875-1944.

Hämeenlinnassa 24.10.2017

Lotta Jaanu